Mitä tarkoittaa 1+1=3 ?

Huomaan, että olen aina ollut kiinnostunut kuinka ihmisten välille saadaan luotua hyvä ilmapiiri ja toimimaan tuloksekkaasti keskenään.

Nimetön suunn.malliOlen huomannut myös työskenteleväni mieluummin ryhmässä, varsinkin kun jotain asiaa pitää kehittää. Tunnistan, etten yksin pääse sinne mihin ryhmän kanssa pääsisimme. Joukkueessa, tiimissä ja ryhmässä vain on enemmän viisautta, enkä halua sivuuttaa tätä asiaa.

1+1=3 tarkoittaa ryhmän viisautta, joka on enemmän kuin yksilöiden summa

Esimerkiksi

”Jos keskustelet ystäväsi kanssa mitä ostaa hyvälle ystävällenne joululahjaksi ja toinen kertoo ideansa, niin kumman idea se on?”

”Jos keskustelet joukkueen kanssa yhteisistä tavoitteista ja joku saa hyvän idean, niin kenen idea tämä on?”

”Jos juttelet tiimisi kanssa tiimin hyvinvoinnista ja yksi kertoo kehitysideansa, niin onko tämä hänen ideansa?” 

Todennäköisesti idea ei ole kenenkään yksittäin!

Idea syntyi meidän kautta ryhmänä, eli yhteistyön kautta. Joku toi tilanteeseen tietyn näkökulman, joka herätti ajatuksen toisessa henkilössä, joka edelleen toi ideansa esiin ja vaikutti seuraavaan henkilöön jne.

Minusta tärkeimpiä taitoja valmentajalle on halu ja taito luoda joukkueeseen ilmapiiri joka on enemmän kuin 1+1=2.

Kun ilmapiiri on sellainen, että joukkueessa syntyy jotain enemmän (1+1=3 yhtälön kaltaista), on sille tunnusomaista luottamus, avoimuus, yhteistyö, sekä lupa olla haavoittuva.

Tällöin parhaimmillaan yksilöt ruokkivat ja nostattavat toisiaan parempiin suorituksiin sekä hyvinvointiin.

Lisäksi ajatukset ruokkivat toisiaan ja kaikki tunteet ovat sallittuja sekä hyödynnetty voimavara.

Tämän päivän valmentajalle tämä on yksi tärkeimpiä taitoja! Ihmiset tekevät tulokset ja joukkueessa on enemmän potentiaalia kuin yksilöiden summa.

Kuinka siis luot sellaisen tilan, jossa nämä toteutuvat?

Lähde liikkeelle siitä, että otat ne fokuksen alle, niin se on iso askel eteenpäin.

Terveisin,

Jore

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *